Etusivu > uutta tietoa > Osta, osta, osta, elinikää nosta

Osta, osta, osta, elinikää nosta

Kesäkuu 12, 2012

shoppailemalla elät pidempäänShoppailemalla elät pidempään. Ainakin jos taiwanilaistutkimukseen on uskominen. Journal of Epidemiology & Community Health –lehdessä julkaistu tutkimus tuli siihen tulokseen, että iäkkäät päivittäin ostoksilla käyvät ihmiset voivat elää hieman muita samanikäisiä pidempään.

Tutkimuksessa seurattiin 1900 taiwanilaisia iäkkään, kotona asuvan ostoskäyttäytymistä. Kun tuloksia käytiin läpi, huomattiin selvästi, että aktiivisesti päivittäin ostoksilla käyvillä henkilöillä oli noin kolmanneksen pienempi riski kuolla seurannan aikana. Miehillä vaikutus oli hieman naisia voimakkaampi.

Auttaako shoppailu saamaan lisävuosia, vai käyvätkö pitkäikäiset ja terveet keskimäärin enemmän shoppailemassa? Tähän ei tutkijoilla kuitenkaan ole vastausta. Ero elinikään ei tutkimuksessa selittynyt taloudellisilla tai sosiaalisilla tekijöillä, kunnolla tai elintavoillakaan.

Tutkimustulos sinänsä on hauska ja kiinnostava, mutta olisi ollut kiva tietää MIKSI shoppailevat ihmiset elävät pidempään. Maalaisjärjellä ajateltuna, jos vanha ihminen käy kerran päivässä ulkona (shoppailemassa), tulee siinä vähintään hyötyliikuntaa. Lisäksi tulee vietettyä aikaa ”ihmisten ilmoilla”, jolloin luultavasti ihminen syrjäytyy tai masentuu vaikeammin. Toisaalta voidaan ajatella, että masentunut ihminen tuskin lähtee kerran päivässä liikenteeseen.

Kysymyksiä, kysymyksiä. Mistä saisi vastauksia?

uutta tietoa

  1. Ei vielä kommentteja.
  1. Ei paluuviitteitä.