Kuluttaja-lehdessä julkaistiin vertailu, jonka mukaan terveellisimpiä margariineja ovat ne kasviöljystä valmistetut margariinit, joista yli 60 % on rasvaa. Kevytmargariineissa rasvakoostumus on huonompi kuin rasvaisemmissa.
Kevytlevitteiden rasvan laatua heikentää se, että kevytmargariineissa on suhteessa enemmän vettä, ja jotta rasva on saatu levitettävään muotoon, pitää siinä rasvoja myös kovettaa.
ruokavalio, uutta tietoa
margariinit
Näin todetaan Kirsi Annolan väitöstutkimuksessa. Äidin raskauden aikana syömä ruoka sisältää pieniä määriä syöpää aiheuttavia aineita. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi akryyliamidi ja nitrosoamiinit.
Akryyliamidia on perunalastuissa, ranskanperunoissa, näkkileivässä ja monissa muissa kuumentamalla valmistetuissa ruoka-aineissa. Nitrosoamiineja puolestaan muodostuu esimerkiksi nitraatilla säilöttyyn lihaan ja kalaan.
Annola selvitti tutkimuksessaan, miten nämä ruuan karsinogeenit kulkeutuvat raskauden aikana äidin verenkierrosta istukan läpi kohdussa kasvavaan ja kehittyvään lapseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin istukkaperfuusiomallia, jossa juuri synnytyksestä saatujen ihmisistukoiden verenkiertoja pidetään keinotekoisesti yllä fysiologisia olosuhteita jäljitellen.
Lue lisää…
raskaus, ruokavalio
karsinogeeni, sikiö, väitöskirja