Arkisto

Elokuu, 2011

Raskausajan ruokavalio

Elokuu 16, 2011

Raskaus muuttaa arkea paljon. Uuden ihmisen kasvaminen masussa muuttaa myös ruokavaliota. Raskaana ollessa ei pidä syödä kahden edestä, vaikka moni leikkimielisesti näin sanookin. Lisäenergian tarve itse asiassa on todella pieni. Tärkeämpään rooliin nouseekin ravinnon laatu. Odottavan vaade ravintoainetiheyttä kohtaan on suurempi kuin ei-raskaana oleville. Odotusaikana on tärkeää terveellinen ruokavalio, josta on sikiön kehityksen pahimmat uhat poistettu – alkoholi ja tupakka. Lue lisää…

raskaus

Alkuraskaus voi olla lähes oireeton

Elokuu 10, 2011

Joidenkin alkuraskaus on niin täynnä oireita, ettei tilasta ole epäilystäkään. Toisilla raskauden ensioireet pysyvät piilossa jopa kuukausia. Tällöin pienetkin merkit kannattaa huomioida. Kohtiterveyttä.fi listasi tyypilliset oireet, joista voi päätellä, että hedelmöittyminen on tapahtunut. Jos kuukautiset jäävät pois tai tunnet useampia seuraavista oireista, tee raskaustesti. Lue lisää…

raskaus

Avain pitkään ikään on selvitetty

Elokuu 4, 2011

…eikä se ole elämäntavat! Satavuotiaiksi eläneet nimittäin tupakoivat aivan yhtä paljon kuin keskivertoväestö. Heille maistuvat myös suola ja rasva.

Albert Einstein College of Medicinen tutkimuksessa on käynyt ilmi, että pitkä ikä johtuu pääosin geeneistä. Tutkijat haastattelivat 477 aškenasijuutalaista, jotka olivat 95–112-vuotiaita. Heiltä kyseltiin elämäntavoista 70-vuotiaina. Elämäntavat 70-vuotiaana kuvastavat koko aikuiselämän keskimääräisiä elämäntapoja. Lue lisää…

arkielämä

Henkilövaaka auttaa enemmän painon nostajia kuin laihduttajia

Elokuu 1, 2011

Monen laihduttajan lempilaite on henkilövaaka. Aamuisin riisutaan tunnollisesti vaatteet ja käydään punnituksella. Useimpina aamuina tulos on pettymys: miten se paino ei putoa ja nouseekin, vaikka olen urheillut ja syönyt aivan terveellisesti?

Jos elämäntavat ovat kohdillaan, heitä se henkilövaaka pois. Laihduttaja ei moista tarvitse. Ota mieluummin avuksesi kalorilaskuri, johon merkkaat tunnollisesti liikkumisesi ja ruokailusi. Jos haluat lukemia, eikä peili riitä, käytä mittanauhaa. Lue lisää…

laihdutus